Tuleva kollega, etäile, mutta älä etäänny osa 2/2

September 7, 2022

Tämän kaksiosaisen blogisarjan ensimmäisen osan luet tästä

Tässä osassa kerron, kuinka olemme ottaneet tiimin uudet jäsenet mukaan yhteisöön ja millä keinoin tiimin yhteishenkeä vahvistetaan ja pidetään yllä.

 

Erilaisia yhdessä

Meille on todella tärkeää ottaa uusi tiimiläinen mukaan yhteisöömme. Tämä on asia, johon me panostamme.

Tiimissä on monta henkilöä, jotka ovat tulleet Nortalille töihin ja tiimiin mukaan korona-aikana. Nortalin onboarding-ohjelma on tehokas ja toimiva myös etänä, mutta ihmisiin tutustuminen, tiimiin mukaan pääseminen ja työhön henkisesti sitoutuminen on huomattavasti tehokkaampaa, kun päästään tapaamaan kasvokkain. On paljon luontevampaa jutella vähän työasioiden vierestäkin ja pyytää apua, heittää joku pikku vinkki tai opastaa firman tavoille, kun ollaan samassa tilassa tekemässä töitä. Meidän tiimissämme on huipputyyppejä! Ollaan kaikki ihanan erilaisia ja on ollut mahtavaa kuulla miten hyvin kaikki ovat paikkansa tiimissä löytäneet. On virkistävää tietää, kuka leipoo parhaat korvapuustit, kenen kanssa voi mennä lounaalla sushille ja ketkä tiimiläiset makkaranpaistoretkelle lähdettäessä ottavat kirveen mukaan.

 

Ensin työ, sitten huvi. Tai joskus molempia yhtä aikaa.

Olen kokenut todella tärkeäksi tiimihengen luomisen ja tähän mennessä olenkin todennut, että sitä voi tehostaa monin tavoin. Meidän jengin kanssa olemme touhuneet viimeisen vuoden aikana monenlaista hauskaa töissä, töihin liittyen ja vapaa-ajalla. Osa projektitiimistä sijaitsee Liettuassa, mikä on lisännyt meidän odotuksiamme rajoitusten väistymisestä ja siitä, että pääsisimme jälleen matkustamaan vapaammin puolin ja toisin. Viime syksyn jälkeen Liettuan tiimistä on käynyt porukkaa kaksi kertaa Suomessa ja Suomen tiimistä kolme kertaa Liettuassa. Vaikka nuo hyvin työpainotteisia reissuja ovatkin, olemme pystyneet tutustumaan ihmisiin, nähtävyyksiin ja kulttuuriin myös työajan ulkopuolella. Aktiviteettejä on ollut nyt yllättävän paljon, kävimme esimerkiksi makkaranpaistossa Itä-Helsingin metsissä Uutelassa.

 

Team members

Nortalin erilaisia aktiviteettejä järjestävä Kombat-tiimi varmistaa, ettei toiminta lopu kesken. Kombat-tiimi on saanut meidän jengiämme mukaan esimerkiksi korvapuusti-battleen, pubivisaan, halloween-bileisiin ja jousiammuntaan. Kombat-toiminta on Nortalin omista ihmisistä lähtöisin, mikä tekee siitä hyvin aitoa. On innostavaa osallistua yhteiseen ajanviettoon, kun toiminta lähtee ihmisten omasta aloitteesta sekä lisäksi pääsee tutustumaan myös eri projekteissa ja tehtävissä työskenteleviin työkavereihin. Tätä kautta myös Nortal-henki vahvistuu.

 

Jatkossakin tullaan varmasti toimistolle vähintään kerran viikossa, vaikka yksittäistä työpäivää katsoen etätöihin jääminen on varmasti tehokkain vaihtoehto. Kun mukaan lasketaan projektin ja tiimin hyöty, tiimiin ja Nortaliin kuulumisen tunne ja työssä viihtyminen yleisesti, on yhteisistä toimistotyöpäivistä tunnistettavissa kiistaton hyöty.

 

 

Sanna Pyykönen

Sanna Pyykönen

Project Manager

Sannalla on yli 20 vuoden kokemus terveydenhuollon IT-hankkeista. Asiakasprojekteissa Sannasta on innostavinta voida kehittää ja sujuvoittaa toimintaa ja prosesseja yhdessä asiakkaan kanssa.

Aiheseen liittyvää sisältöä