December 16, 2021

Nortalin uudet rekrytoinnit ovat osa yhtiön vahvan kasvun strategiaa. Tietoliikennealalla aluemyynnin johtajana ja valtionhallinnon sekä kuntien suurasiakkuuksista vastannut sekä turvallisuussektorin IT-palveluiden parissa pitkään aiemmin toiminut Mikko Pitkänen saa Nortalissa vastatakseen tärkeän, kansainvälistäkin mainetta nauttivan julkishallinnon liiketoiminnan. Nortal on ollut uudistamassa Suomen verojärjestelmää maineikkaassa Valmis-hankkeessa, joka lukeutuu maailman parhaiten toteutettujen jättihankkeiden joukkoon. Järjestelmäuudistus on tullut suomalaisille tutuksi OmaVero-palvelun myötä.

Pitkäsellä on yli 25 vuoden kokemus myynnistä, liiketoiminnan kehittämisestä ja liikkeenjohdosta it-alalla. Hänen osaamisensa, näkemyksensä ja toimialatuntemuksensa luovat vahvan perustan viemään Nortalin julkishallinnon liiketoimintaa uudelle tasolle.

”Uskon yhteistyön voimaan, ja Suomessa työskentelevien noin 200 asiantuntijansa kanssa Nortal tarjoaa julkisen sektorin asiakkaille alansa parhaimpiin kuuluvan palvelukokonaisuuden yksittäisistä räätälöidyistä ohjelmistoista kokonaisiin kansalaisten arkea mullistaviin digitaalisiin palveluihin. Nortalissa kansainvälinen näkökulma yhdistyy syvälliseen, yli vuosikymmenten kokemukseen julkisten palveluiden modernisoinnista“, sanoo tammikuun lopulla Nortalissa aloittava Mikko Pitkänen.

Chief Seamless Officer varmistaa kokonaisvaltaisen asiakaspalvelun

Uusi Chief Seamless Officer Asko Ahtiainen siirtyy Nortalille CGI:n liiketoiminnan kehitysjohtajan roolista ja tulee työskentelemään tiiviisti kaikkien liiketoimintayksiköiden kanssa. Ahtiaisen vastuulla on mahdollistaa yhtiön teknologiakyvykkyys ja erilaisten asiantuntijatiimien saumaton toiminta sekä varmistaa, että Nortalin kyky tuottaa liiketoimintaa tukevaa arvoa asiakkailleen toteutuu koko organisaatiossa.

„Olen onnekas ja innoissani tästä mahdollisuudesta ja uudesta roolista, joka on kuin luotu itseäni varten. Kokemukseni Nortalin osaavasta väestä ja yrityksen realistisesta kasvuvisiosta vetivät minut mukaansa rakentamaan ketterän ratkaisuntarjoajan tulevaisuutta. Työskenneltyäni viimeiset vuodet globaalin IT-jätin palveluksessa ymmärrän, kuinka tärkeää eri liiketoimintayksiköiden välinen saumaton yhteistyö on“, Asko Ahtiainen kertoo.

Nortal digitalisoi julkista sektoria Suomessa ja maailmalla

Monikansallinen Nortal on julkisen sektorin digitaalisten ratkaisujen ja palveluiden käyttöönotossa edelläkävijöiden joukossa. Yhtiöllä on yli 35-vuotinen kokemus julkisten palveluiden kehittämisestä Suomessa ja se tunnetaan myös roolistaan Viron julkisen sektorin digitalisoitumisen yhtenä pääarkkitehtina. Nortal toimii ympäri maailman Lähi-idästä Yhdysvaltoihin, ja parhaillaan se tuottaa esimerkiksi Saksassa smart city -ratkaisuja sekä julkisen sektorin järjestelmäuudistuksia.

”Uskon, että Mikko Pitkäsen johdolla näytämme selkeää ja strategista suuntaa, kasvua ja kehitystä julkisen sektorin liiketoiminnassamme. Hän vahvistaa nykyisiä kumppanuuksiamme ja rakentaa uusia vahvoja verkostoja asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa. Hienoa saada Mikon kaltainen osaaja mukaan joukkoomme”, Nortal Oy:n toimitusjohtaja Harri Vepsäläinen sanoo ja lisää: ”Erinomainen asiakaspalvelu, eli koko talon osaajat yhdistävä saumaton yhteistyö on menestyksemme kannalta oleellista. Nortalin ensimmäisenä CSO:na aloittava Asko Ahtiainen tulee toimimaan toimitusorganisaatiomme ja teknologiaosaamisesta vastaavien johtajien tukirankana. Palveluiden saumattomalla tuotannolla varmistamme, että tuotamme asiakkaillemme merkityksellistä lisäarvoa ja että asiantuntijoillamme on myös tarjolla mielenkiintoisia mahdollisuuksia omaan ammatilliseen kehittymiseensä. On hienoa saada Asko Ahtiaisen kaltainen konkari lenkiksi yhdistämään kaikki ketjumme.”

Ähnliche Beiträge